Historia

Seuran historia alkaa Nukarista, jossa Sulho ja Impi Hartikainen muutamien muiden aktiivisten jäsenten kanssa perustivat Amarcon 06.06.1958.

Seura sai nimensä amerikkalaisesta jousimerkistä, joita myös hankittiin alkuaikoina seuran käyttöön.

Alkuperäisistä jäsenistä eniten kuuluisuutta saavutti Marjatta Niemi Helsingin MM-kisojen pronssilla. Seuran toiminta kuitenkin laantui vuosien kuluessa, jäsenten muuttaessa pois Nukarista.

Seuraava askel seuran historiassa otettiin, kun Vilho Lilja muutti Hyvinkäälle ja syntyi halu perustaa jousiammuntaseura samaiseen kaupunkiin. Nukarissa toimineen seuran toiminta oli tässä vaiheessa jo hiipunut, joten Jousiammuntaliiton silloisen toiminnanjohtajan, Per Nybergin, ehdotuksesta Amarco siirrettiin Hyvinkäälle vuonna 1964.

Seuran siirryttyä Hyvinkäälle, virkosi myös toiminta, kiitos aktiivisten jäsenten ja talkoolaisten. Seura sai järjestettäväkseen vuosittaisia kansallisia kilpailuja ja kokemuksen karttuessa seuralle myönnettiin SM-kilpailut, Neliottelu (Suomi, Ruotsi, Norja ja Neuvostoliitto) ja maastoammunnan MM-kilpailut.

Alkuaikojen "kovia nimiä" olivat Impi Hartikaisen ja Marjatta Niemen lisäksi Pertti Laaksonen ja Raimo Sohlman. Myöhemmin mukaan liittyi Carita Jussila, joka saikin pian edustustehtäviä. Caritan kirkkaimpiin saavutuksiin kuuluivat maastoammunnan kolme MM-kultaa ja yksi MM-pronssi.

Poikolaisten perhe liittyi mukaan seuran toimintaan ja kirkkaimpana saavutuksena on Tomi Poikolaisen olympiakulta Moskovan kesäolympialaisista 1980, isänsä Raimo Poikolaisen valmentamana. Tomin mitalitili karttui useissa henkilökohtaisissa ja joukkuekilpailuissa 1980 - ja 1990 -luvuilla. Myös Tomi veli, Timo, on voittanut useampia SM-mitaleja.

1980 - ja 1990 -luvuilla nuoremman polven harrastajista kolmikko Anu-Leena Kimanen, Marja Poutiainen ja Jatta Vainio kuuluivat Suomen parhaimmistoon. Jatta Vainio kuului 1990 -luvulla Suomen maajoukkueeseen.

Amarcon nykyisestä toiminnasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista saa lisätietoja seuran puheenjohtajalta.

Seuran yhteystiedot löytyvät kotisivujen viimeiseltä sivulta, "Taustaa ja Yhteystiedot" / Seuran vastuuhenkilöt ja hallitus -kohdasta.